fbpx

No nyt on Baanalla asfalttia

Nopeaa toimintaa, asfaltti palautettiin Baanan Love Helsinki veistoksen ympärille. Kuvataiteilija Janne Siltasen Love Helsinki -teos on tehty skeitattavaksi eli veistoksen päällä saa luvan kanssa rullalautailla, ja tämä siis kerrottiin päättäjille jo hyvässä vaiheessa. Kaikki alkoi siitä kun lähialueen asukkaat olivat valittaneet skeittaamisesta aiheutunutta melua. Valittamista en sinäänsä kritisoi, kyllähän jokaisella tulee olla oikeus valittaa vaikkapa asuinalueensa epäkohdista. Sen sijaan kritisoin tässä tapauksessa rakennusviraston toimintatapaa.
Asfaltti päätettiin poistaa valitusten perusteella, kysymättä mitään tämän kaupunkikulttuurin käyttäjiltä (lue: skeittaajilta). Kaupunkikulttuurista nauttivat eivät tietenkään valittaneet, eikä sitä voi mielestäni olettaakaan.

Ensin on annettu kaupungin kukoistaa ja sitten yhdessä yössä se kaikki riemu on poissa. Ei edes yritetty päästä yhteisymmärrykseen. Ei edes kokeiltu ensin määrittää skeittaukselle sallitut kellonajat. Nyt, kun asfaltti palautetaan veistokseen viereen, tulee siihen samalla kyltti, joka kieltää skeittauksen kello 20-8 välillä.

Kaupungilta puuttuu tapa kuulla kaupunkilaisia. Kaikilla on oltava mahdollisuus vaikuttaa, ei kuunnella yksipuolisesti vain valittavaa osapuolta. Päätöksistä tulee saada tietoa jo valmisteluvaiheessa ja tiedon tulee olla avoimesti saatavilla. Eikä tämän tarvitse kuitenkaan pitkittää itse päätöksentekoprosessia, olisi muutenkin aiheellista tuoda nykyiaikaisempia tapoja vaikuttaa (kuten keskustakirjaston osallistava budjetointi).

Luulen, että avoimuudella tältäkin selkkaukselta olisi vältytty ja olisi ratkaisu löydetty hyvässä yhteisymmärryksestä. Love Helsinki!

Mitä mieltä sinä olet?