fbpx
263

Meluntorjunta käy kalliiksi

Helsingin Ympäristölautakunnan 19.2. kokouksen esityslistalta tällä kertaa suurempaan keskusteluun nousi meluntorjunnan toimintasuunnitelman tarkistus 2013 (pdf). Toimintasuunnitelmasta selviää, että meluntorjunta maksaa valtavia summia. Meluesteisiin kaavaillaan toimikaudelle 2013-2017 investoitavaksi 10,6 milj. euroa, se tarkoittaa n. 2,5 milj. euroa / vuosi. Alunperin näihin on kaavailtu noin miljoona per vuosi. Lisäksi hintavimpien torjuntamuotojen joukossa mainitaan, että osaa tieväylistä kaavaillaan päällystettäväksi hiljaisemmalla asfaltilla.

Kuva: Metro-lehti

Löytyisikö kustannustehokkaampia muotoja rajoittaa melua? Pystyttäisiinkö puuttumaan itse melun lähteisiin jo varhaisessa vaiheessa? Voidaanko samalla rakentaa tiivistä kaupunkimaista kaupunkia sekä välttää häiritsevää melua? Kaupungin ympäristötoimella on mahdollisuus antaa lausuntoja jo kaavoitusvaiheessa, voitaisiinko jo tässä vaiheessa arvioida alueella syntyvää melua ja näin puuttua siihen ajoissa?

Häiritsevälle melulle on tottakai tehtävä jotain, se on mielenterveydelle vaarallista. Uusimman vuoden 2012 meluselvityksen mukaan 282 060 helsinkiläistä asuu alueella, jossa tie- ja katuliikenteen melu ylittää enimmäismelutason (55 dB). Kantakaupungissa tämä enimmäismelutaso ylittyy lähes kaikkialla. Meluntorjunnan toimintasuunnitelman sivuilta löytyy tarkempia tietoja osoitteessa  www.hel2.fi/ymk/meluselvitys/toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma lähti lausuntokierrokselle ja uudelleen sitä käsitellään lautakunnassa toukokuussa.

Ympäristölautakunta päätti kokouksessaan myös selvittää vielä tarkemmin Vuosaari Meri-Rastilan länsirannan alueen osayleiskaavaehdotuksesta jätettyjä kannanottoja. On hyvä tutustua vielä tarkemmin kannanottoihin, mutta mielestäni Meri-Rastilan alueelle rakentaminen olisi erittäin perusteltua. Asia on jo käsitelty kaupunkisuunnittelulautakunnassa ja saanut siellä hyväksynnän. Ympäristölautakunta käsittelee asian loppuun seuraavassa kokouksessa 5.3.2013.

Pienemmistä asioista varsin mielenkiintoisena voisi vielä mainita, että voileipiä kahviloista ja muista myyntipaikoista voi melko huoletta ostella. Voileipätäytteiden mikrobiologinen laatu oli pääsääntöisesti hyvä (pdf)

 

Mitä mieltä sinä olet?

2 kommenttia artikkeliin “Meluntorjunta käy kalliiksi

  1. Hyvää pohdintaa, Joona. Muutama kommentti:
    – 10 miljoonaa euroa meluntorjuntaan neljän vuoden periodiolla ei ole kyllä mikään merkittävän suuri rahamäärä. Meluntorjunta parantaa lisäksi selvästi asumisen laatua alueilla, joille sitä tehdään.
    – Vuosaarelaisena olen tyytyväinen siihen, että Meri-Rastilan kaava-asiaa saadaan eteenpäin. Alueelle mahtuu hyvin lisää asuntoja ja Meri-Rastilan asukaskantaa on erittäin aiheellista saada tasattua segregaation välttämiseksi. Oikeastaan ainoa asia, joka alueelta täytyy huomioida, on Pirunpeltona tunnettu kivimuodostelma, jolla on ilmeisesti jotain arvoa.

    1. Joona sanoo:

      Kiitos kommentista Ossi. Mielestäni lähtökohtaisesti investoinnit eivät saisi kasvaa. Muutenkin kaupungin talous kaipaisi investointikuria. Meluntorjunta parantaa kyllä asumisen laatua, mutta olisi kyllä syytä löytää edullisempi keino.