Loppuvuosi isyysvapailla

Elokuu alkaa olla lopuillaan ja vauvallemme on kertynyt ikää päälle seitsemän kuukauden verran. Tammikuussa meitä onnisti oikein suuresti, saimme pienen tytön. Yli puoli vuotta on nyt eletty vauvaperheen arkea ja nyt on tullut minun vuoro ottaa päävastuu vauvan hoitamisesta. Kevään aikana työnantajani kanssa sovimme, että jään vapaille syksystä ja yhdistän siihen myös vuosilomani. Kesäloma alkoi elokuun alusta ja sen jälkeen vuorossa on loput vanhempainvapaasta, kun vaihdamme vaimon kanssa vahtivuoroa. Loppusyksystä käytän vielä isälle suunnatun yhdeksän viikkoa ja näin ollaan melkein vuoden lopussa. Vuoden viimeiset päivät menevät vielä talviloman piikkiin ja sitten tammikuun toinen päivä takaisin päivätöiden pariin.

Minulle oli ennestään jo varsin selvää, että haluan osallistua ja olla mukana lapseni hoitamisessa ja kasvattamisessa. En halua missata ensimmäisiä askeleita, sanoja tai muita suuria hetkiä. Haluan olla tukena ja läsnä lapseni eri elämänvaiheissa. Tämän ajatuksen pohjalta lähdimme suunnittelemaan lapsemme ensimmäistä vuotta ja hoitovastuun jakamista. Suomessa vanhempainvapaat mahdollistaa monenlaisia ratkaisuja, esimerkiksi eräät ystäväni ovat jakaneet toiselle vanhemmalle alkuviikon ja toiselle loppuviikon ja näin on mahdollista molempien työskennellä perhevapaiden aikana.

Toki ymmärrän, että tällaiset järjestelyt ei kaikilta ihan mutkattomasti onnistu. Vapaiden sopiminen oli helppoa fiksun työnantajani kanssa, enkä suinkaan ole firmamme ainoa isä joka on viime aikoina jäänyt pidemmälle vapaalle. Ymmärrän, että toinen vanhempi voi olla esimerkiksi yrittäjänä ja pidemmälle vapaille jääminen on silloin huomattavasti vaikeampaa. Vanhempainvapaajärjestelmässä tuleekin olla joustavuutta, joka mahdollistaa erilaisia ratkaisuja. Samalla sen pitäisi kuitenkin kannustaa nykyistäkin tasaisemmin jaettuun hoitovastuuseen ja mahdollistaa molempien vanhempien osallistuminen lapsen hoitoon. Vaikka ollaan menossa selkeästi parempaan suuntaan, yhä moni isä jättää käyttämättä yhdeksän viikon tuetun isyysvapaajakson ja jopa joka viides isä ei pidä minkäänlaista perhevapaata. Näiden tilastojen varjossa tarvitaan vielä paljon työtä, jotta molemmat vanhemmat kokevat perhevapaiden käyttämisen mielekkääksi ja vapaat jakautuisivat tasaisemmin.

 

Perhe lomalla Krakovassa

Elokuun alun olimme yhdessä vapailla ja koko perhe lomareissulla

Mitä mieltä sinä olet?