Helsinkiläinen perheenisä

Olen 37-vuotias helsinkiläinen koodari, kahden pienen lapsen isä ja Helsingin Kokoomuksen varavaltuutettu. Asun Hermannissa, siinä Arabianrannan ja Vallilan kulmilla.


Työskentelen digitaalisten palveluiden kehittämisen ja suunnittelun parissa sekä konsulttien esihenkilönä. Koulutukseltani olen ohjelmistotekniikan insinööri ja työvuosia IT-alalta on kertynyt reippaasti yli kymmenen vuotta. Olen kiinnostunut erityisesti tekniikasta ja erilaisista digitaalisista palveluista. Pohdin mielelläni miten erilaisten digiratkaisujen avulla voidaan lisätä arkemme toimivuutta.

Toisena intohimon kohteenani on Helsinki kaupunkina. Millaista Helsinkiä meidän tulisi kehittää, miten lisätä kaupunkimme vetovoimaa ja miten parantaa kaupunkilaisten elämää pääkaupungissamme.

Synnyinkaupunkini Helsinki on ollut minulle aina erityisen rakas. Olen asunut täällä suurimman osan elämästäni, enkä halua täältä pois. Liikun mielelläni ympäri Helsinkiä, isosta kaupungistamme löytää aina uutta koettavaa.



Ensimmäiset kuusi vuotta elämästäni leikin Itä-Helsingin maisemissa. Lapsena pidin piirtämisestä, tykkäsin laulaa ja rakentelin mielelläni legoilla. Nuorena harrastin skeittausta ja sain ensimmäisen tietokoneeni, jonka myötä innostuin koodaamisesta ja pelaamisesta.

Lukion kävin Töölön yhteiskoulun lukiossa, minkä jälkeen suuntasin vuodeksi armeijaan Santahaminaan. Opiskelijaelämää vietin Metropolia ammattikorkeakoulussa Bulevardin varrella. Ensimmäinen oma kämppä löytyi Helsinginkadulta Kalliosta, ja tuttuja asuinseutuja ovat myös Lauttasaari, Koskela, Kumpula sekä Pitäjänmäki. Nyt asumme vaimoni, lapsemme sekä Jeri-koiran kanssa Vallilan kulmilla.



Kiinnostuin politiikasta, vaikuttamisesta ja järjestötoiminnasta opiskellessani korkeakoulussa, Metropoliassa. Paikallisen opiskelijatoiminnan lisäksi sain kunnian toimia myös puheenjohtajana Insinööriopiskelijaliitossa valtakunnallisen vaikuttamisen tasolla.

Opiskeluaikojen jälkeen kiinnostukseni poliittista toimintaa kohtaan kasvoi entisestään ja liityin Kokoomuksen jäseneksi. Puoluevalintaani vaikuttivat ennen kaikkea vastuunkanto, sivistys ja tulevaisuususko. Olenkin arvoliberaali sekä kestävän kehityksen periaatteita vaaliva markkinatalouden kannattaja.

Osallistuin ensimmäiseen vaalikampanjaan eduskuntavaaleissa vuonna 2011, ja jo seuraavana vuonna olin itse ehdolla kuntavaaleissa Helsingin Kokoomuksen listalla. Kampanjan tekeminen upean porukan kanssa oli todella palkitsevaa ja hieno kokemus.

Vuoden 2017 kuntavaaleissa sain yli 500 ääntä, se oli iso luottamus ja toi mahdollisuuden jatkaa kaupunkipolitiikan parissa varavaltuutettuna. Lisäksi minut valittiin kaupungin digitalisaatiotoimikunnan varapuheenjohtajaksi. Nyt edessä ovat suuremmat tavoitteet ja haasteet – tavoittelen Helsingin kaupunginvaltuutetun paikkaa kevään 2021 kuntavaaleissa.



Vapaa-ajalla rentoudun koiran kanssa ulkoillen, urheillen sekä laadukkaan elokuvan tai sarjan parissa. Lisäksi lapseni ovat tuoneet arkeeni palikkaleikit, hiekkalaatikot ja läheiset puistot.

Luonteeltani olen avoin ja rehellinen, ja tutustun mielelläni uusiin ihmisiin. Haluan päätöksenteossa korostaa vapauden ja vastuun tasapainoa, tasa-arvoa ja ennakkoluulottomuutta sekä ympäristöstä ja ilmastosta huolehtimista.


Rakkaudesta Helsinkiin

Yleiset tiedot

Opiskelijatoimintaa, politiikkaa, nuorisojärjestöjä sekä töitä koodarina ja erilaisia luottamustoimia

  • Syntynyt: 12.3.1984, Helsinki
  • Koulutus: Insinööri (AMK), ohjelmistotekniikka, Metropolia Ammattikorkeakoulu
  • Armeija: Reservin kersantti

Harrastukset

  • lenkkeily
  • lumilautailu
  • pyöräily
  • uinti

Työhistoria

  • Siili Solutions Oy: Senior Frontend developer (06/2012-) & Team Lead (2019-)
  • Attido Oy: Software Engineer (2010-2012)
  • Ravensoft Oy: Ohjelmistosuunnittelija (2007-2010)

Luottamustehtäviä

  • Helsingin kaupungin varavaltuutettu & digitalisaatiotoimikunta varapuheenjohtaja (2017-)
  • Tieto- & viestinätekniikan ammattilaiset TIVIA ry:n toiminnassa valtakunnallisessa ja alueellisessa hallituksessa (2016-)
  • Helsingin ympäristölautakunta (2012-2017)
  • Helsingin kaupunginhallituksen tietotekniikkajaosto (2013-2017)
  • Slush: Group Lead & volunteer (2014 & 2015)
  • Helsingin Kokoomuksen piirihallitus (2014-2015)
  • Akavan opiskelijat (2009-2010)
  • Insinööriopiskelijaliitto: puheenjohtaja & hallituksen jäsen (2009-2010)
  • Uudenmaan Insinööriopiskelijat UIO ry / Helsingin Insinööriopiskelijat HIO ry (2006-2008)

Tule mukaan

Olen ehdolla kevään kuntavaaleissa ja tarvitsen mukaan sinut!

Hyvää ja vaikuttavaa kampanjaa ei tehdä yksin – mukaan tarvitaan paljon väkeä. Kaikki apu on arvokasta ja parhaat ideat syntyvät yhdessä tekemällä. Tule esimerkiksi jakamaan flyereitä vaalikentille tai suunnittelemaan Helsinkiä liikuttavia tekoja taustalle!

Pääset mukaan ottamalla yhteyttä suoraan minuun (joona@joonahaavisto.fi / p. 040 532 3597)


Tule mukaan kehittämään kaupunkiasi!